Sorruin taannoin hiipparoimaan peräti kahteen otteeseen tänne kalmautuneiden rakennusten keitaalle. Kyseessä on siis Pekingin hylätty olympiakylä, korkeiden muurien takana piileskelevä täydellinen aavekaupunki keskellä kuhisevaa urheilupuistoa. Molemmilla kerroilla oli vähän jännää vartijoiden kanssa, mutta rapautuneet talonrotiskot tarjosivat lymypaikkoja. Umpeen kasvaneet takapihat ja sadevedestä täyttyneet bulevardit halkoivat pastellinsävyistä ja luonnottoman hiljaista aavekaupunkia, jonka muurien ulkopuolella tuhannet kiinalaiset viettivät iloista kesäpäivää, ja jonka muurien sisällä tutkimusretkeäni todistivat vain taivaalla kaartelevat linnut.
Seikkailu huipentui kylän sydämeen, klubille uima-altaineen, lasikupoleineen ja marmorilattioineen, Vartijankoppi siinsi tässä vaiheessa turhan lähellä, muutoin päivälepo altaan reunalla lekotellen olisi ollut paikalle arvoisensa kunnianosoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti