Mä olen viime aikoina niin hiihdellyt hevoslaumojen kanssa loputtomilla aroilla, konttaillut henkeni edestä mutkaisilla vuoripoluilla, kuin viettänyt aikaani milloin missäkin hylätyissä tönöissä ja töpperöissä. Olen paarustanut yhä uudestaan ja uudestaan kuppaiseen lempihedelmäkauppaani, sonnustautunut hattuun ja huulipunaan näyttääkseni uskottavammalta hotellivieraalta sniikkaillessani viettämään öitä paremman väen majapaikkaan, kuin liftannut Sisä-Mongoliassa edellisen yön lammaslauman laidunreitillä nukkumiselta löyhkäten.
Mun on ollut vähän vaikea tarkastella Kiinassa oleiluani muuna kuin enemmän tai vähemmän epämääräisenä singahteluna ja älyttömänä seikkailemisena, jumituksena, jatkuvana mielen tyhjentämisenä ja tajunnanvaihteluiden virtuksena. Opiskelemaanhan mä tänne tulin (ja mainittakoon opintojen sujuneen varsin mallikkaasti) - mutta voinen itsetyytyväisenä myhäillen taputella itseäni päälaelle kun jälkikäteen tarkastelen ajankäyttöäni ja hymyilyttävän isoksi möllykäksi muljahtanutta kokemuspläjäystä joka taskussani lähden täältä pian eteenpäin. Minulla ja matkatoverillani on nyt junaliput Etelä-Kiinaan; tasan kuukauden päästä tie vie Yunnaniin vuoriseikkailuille, ja sieltä eteenpäin Laosin, Kambodzan ja Vietnamin suuntaan. Ehkä Malesiaan, Thaimaahan.
Syy sille, miksi en ole vielä kirjoittanut edes helmikuun harharetkistäni, on niinkin tylsä kuin sopimuksestaan irtisanoutunut tietokone ja Kiinan nettisensuuri. Pienen tovin ajan fasiliteetit kuitenkin toimivat jälleen, joten yritän vuodattaa juttujani myös tänne. Ennen kuin on aika taas lähteä eteenpäin.
