Henry Chinaski ja seksi

Löysin vuonna 2013 kirjoittamani esseenpätkän Charles Bukowskin Postitoimisto-teoksen seksuaalisuuden ilmenemistavoista queer-tutkimuksen valossa. Lyhentelin ja siivoilin sitä vähän ja lätkäisin tänne, koska täällä on ihan liian vähän ajatuksia kirjallisuudesta ja liian paljon muuta hölinää. En ehkä kirjoittaisi tällä tavalla näin neljä vuotta myöhemmin, mutta mitäpä siitä.

Queer-tutkimus, seksuaalisuus ja Henry Chinaski

Charles Bukowskin esikoisromaani Postitoimisto on varsin hedelmällinen tutkittava queer-kirjallisuusteorian näkökulmasta. Postitoimisto-romaanin kuvaamat seksuaali-identiteetit edustavat hyvin harvoin kulttuurimme normatiivisiksi määriteltävissä olevia tai yleisesti ihanteellisina pidettyjä seksuaalisuuden ilmentymiä. Toisin sanoen romaanissa esiintyvä seksuaalinen aines on valtavirrasta poikkeavaa ja sopii näin queer-tutkimuksen kautta tarkasteltavaksi. Pohdiskelen aihetta kuitenkin heteronäkökulmasta, sillä sosiaalisten normien kantamien seksuaalisten merkitysten tarkastelun ei tulisi ohjautua automaattisesti homo- ja lesbotutkimukseen, vaan heteronäkökulmaa soveltaa pikemminkin tasa-arvoisena vaihtoehtoisena tutkimusotteena.  Queer-teorioiden mukaan vakiintuneet sosiaaliset konstruktiot luovat kollektiivisen mielikuvan normatiivisesta seksuaalisesta identiteetistä, joten näitä rakenteita onkin mahdollista tutkiskella myös heteronäkökulmasta.

Romaanissa ilmeneviä seksuaalisuuden ulottuvuuksia on mielenkiintoista tarkastella verrattuna ajan yleiseen normatiiviseen ihannekuvaan, amerikkalaisen unelman miehen ja naisen vakiintuneeseen rakkaussuhteeseen. Romaanin päähenkilön Henry ”Hank” Chinaskin monet ja tiheään vaihtuvat suhteet ovat kyllä heterosuhteita, mutta muutoin kaukana yleisesti hyväksytystä seksuaali-identiteetin toteuttamistavasta. Chinaskin suhteille ja seksuaalisuudelle tyypilliset piirteet, niiden tärkeimmät performatiivit sekä seksuaalisen identiteetin ilmenemismuodot muodostavat queer-lasien läpi luettuna tutkimuksellisesti antoisan kokonaisuuden. Queer-teoria asettaa suurennuslasinsa alle vakiintuneet, normatiiviset seksuaali-identiteetit pyrkien hahmottamaan näitä normeja tuottavia sosiaalisia konstruktioita, joten sivuan pohdinnoissani myös sitä, mihin Henry Chinaskin normatiivisesti poikkeavaa seksuaali-identiteetti vertautuu, eli missä kulkevat nämä vakiintuneen heteronormatiivisen seksuaali-identiteetin kirjoittamattomat rajat.

 Charles Bukowskin romaani Postitoimisto (1971) kertoo Bukowskin alter egon, Henry Chinaskin haahuiluista viinan, naisten ja Amerikan postilaitoksen karuissa ympyröissä.  Henry Chinaski rämpii läpi kohtuuttomien työvuorojen useimmiten humalan voimin, kapinoi postilaitoksen älytöntä byrokratiaa vastaan ja ottaa yhteen lähes jokaisen tielleen osuvan pomon tai virkamiehen kanssa. Siviilielämässään Chinaski viihtyy raviradoilla, naisten hameiden alla tai milloin missäkin, yleensä itsetuhoista maailmankuvaansa pullon pohjalle hukuttamassa. Seksi ja seksuaalisuus ympäröivät päähenkilöä kaikkialla. Hän hortoilee pitkiä matkoja kaduilla vieraiden naisten vanavedessä vain saadakseen nauttia näkymistä, ja tyydyttää itseään puhelimessa hoitaessaan työasioita sihteerineidin kanssa. Hän eksyy töistä kotiin palatessaan väärään asuntoon ja alkaa välittömästi hipelöidä huoneiston omistajatarta. Postireittejä ulkoa opetellessaan Chinaski kehittelee vähintäänkin perverssejä muistisääntöjä homman tekemiseksi mielekkäämmäksi. Teoksen naishahmojen kuvailuun riittää hyvin usein pelkkä Chinaskin katseen kautta syntyvä ulkonäköön painottuva tiivistelmä. Päähenkilö pitää mielessään kirjaa naisista lähinnä näiden säärten ja muotojen perusteella. Bukowski korostaa tahallaan naisten seksiobjektimaisuutta hyvin äärimmäisellä tavalla. Chinaskin elämässä seksuaalisuus on alinomaa läsnä, härskillä ja omalaatuisella tavallaan.

Kuten niin moni muukin asia, myös seksuaalisuus on kuitenkin Henry Chinaskin elämässä luonteeltaan hyvin raadollista. Chinaski haahuilee ihmissuhteesta toiseen, vuoteesta vuoteeseen ja naisen luota toisen luo. Vaikka Chinaski elää muutamaan otteeseen avoliitossa ja kerkeää kertaalleen naimisiinkin, liitot ovat onnettomia ja seksuaalinen elämä rönsyää yleensä jossain aivan muualla kuin aviovuoteessa. Usein pinnalliset sivusuhteet paikkaavat pitkäaikaisempien suhteiden ongelmia, kuten esimerkiksi yksinäisyyttä.

”Yksinäinen minäkin olen”, minä sanoin, ”pistäydyn illansuussa jotta saadaan vähän jutella.” Oli minulla yksi vakimimmi mutta se oli koko ajan menossa jossain niin että olin minä ihan oikeasti yksinäinen. Minä kaipasin kovasti sitä vieressä seisovaa isoa persettä. (Bukowski 1971, 10.)

´     Erään määritelmän mukaan; ” –– Queer-kirjallisuudentutkimus pyrkii löytämään kirjallisuudesta queer-mahdollisuuksien representioita” (Kekki & Ilmonen 2004, 45). Queer-mahdollisuuksien representaatioista ei Postitoimistossa ole pulaa, sillä Chinaskin renttumaisen elämäntavan luontevana osa-alueena näyttäytyy tämän yhtälailla holtiton seksuaalinen käytös, jota tuntuu leimaavan yleinen henkinen tunnekylmyys. Chinaski edustaa suurimman osan elämästään yhteiskunnan pohjasakkaa, alkoholiongelmaista duunaria, jonka imagoon puhtoinen, romanttinen sitoutuneisuus ei yksinkertaisesti sopisi. ”Mutta jumalauta, minä ajattelin, tätäkö tämä postimiehen homma on: lykkiä luukuista kirjeitä ja naida halukkaita. Tämä on minun hommani, jees, jees, jees” (Bukowski 1971, 10.

Bukowski on kehitellyt Chinaskin hahmosta renttumaisen käytöksen arkkityypin. Alkoholisoituneiden elämäntapojensa ansiosta Chinaski hakeutuu samanhenkiseen seuraan, ja näin ainekset viinanhuuruisiin, äkkinäisiin ihmissuhteisiin ovat kasassa. Vaikka useimmiten Henry vaikuttaa täysin tunteettomalta, pulloa ainoana rakkautenaan pitävältä tympeyden perikuvalta, tuntuu hän silti pyrkivän pitämään huolta naisistaan. Naiset ovat kuitenkin suhteissa dominoivimpia osapuolia, ja Henry tuntuu toisinaan roikkuvan mukana lähinnä yksinäisyytensä tai elämänsä yleisen tympeyden vuoksi. Henkilöiden seksisuhteet eivät juurikaan kehity karua ruumiillisuutta ylevämmälle tasolle. Myös vakituisissa naisystävissään Chinaski tuntuu arvostavan lähinnä näiden vartaloiden kaaria. Chinaskin ja tämän naisystävien suhteita tuntuukin leimaavan emotionaalinen kyvyttömyys. Vaikka muutamat pitkäaikaisimmista ihmissuhteista syvenevät myös tunnetasolla välittävimmiksi, niin silti ne kaikki päättyvät eleettömään ja äkilliseen eroon. Seksuaalisuuden ja rakkauden välille on kasvanut juopa, eivätkä ne välttämättä liity toisiinsa ollenkaan. Lisäksi teoksen luonteeseen ja Bukowskin kerrontatyyliin ylipäätään kuuluu liioitteleva ote, inhorealismilla leikittely ja henkilöiden välinpitämättömyyden korostaminen.

               Yksi queer-teorioiden keskeisistä käsitteistä on performatiivi. Performatiivit edustavat tekoja, käytäntöjä ja sosiaalisia tottumuksia joilla sukupuolet ja seksuaalisuus tuotetaan. ” –– Butler on eri teoksissaan kehittänyt ajatusta performatiivisuudesta, jonka mukaan identiteettiä ylläpidetään ja tuotetaan performatiivisesti eli toistamalla. Toiston taustalla ei ole mitään ehyttä ”minää”, joka suorittaa toiston, vaan ”minä” syntyy ja säilyy toistettaessa.” (Kekki & Ilmonen 2004, 41.) Postitoimiston selkeimmät seksuaaliset performatiivit näkyvät kenties parhaiten Chinaskin äkillisten seksisuhteiden jatkuvassa kierrättämisessä. Tämänkaltainen seksuaalinen performatiivi ei liene se normatiivisesti tavoitelluin tai hyväksytyin, ja siksi se rakentaa tekstiin queertarkasteluun sopivan sävyn. Chinaskin muutamat pitkäaikaisemmat suhteet eivät ole emotionaalisesti tyydyttäviä, ja samanaikaisesti äkilliset, pakonomaiset seksisuhteet pyörivät myös pitkäaikaisempien suhteiden taustalla. Ihmissuhteet syntyvät äkillisesti, arkipäiväistyvät nopeasti ja purkautuvat parilla lauseella. Seksisuhteinen vilinä on vieläkin nopeampaa. ” –– Ihan hyvä  pano, mutta niin kuin kaikki panot se alkoi menettää makuaan kolmannen tai neljännen illan jälkeen ja minä jätin menemättä takaisin” (Bukowski 1971, 10).

Edellä mainitusta äkkinäisten seksisuhteiden performatiivista ei juuri ilmene poikkeuksia, sillä Chinaskin tapoihin ei kuulu kieltäytyä mahdollisuuden koittaessa. Queer-kirjallisuudentutkimukseen kuuluu kuitenkin pyrkimys löytää teksteistä alueita, joissa henkilöiden on mahdollista operoida toistamalla toisin (Kekki & Ilmonen 2004, 43). Tässä tapauksessa Chinaskin toimintamallit eivät tekstin edetessä juuri pääse yllättämään. Kuitenkin erään pitkäaikaisen suhteen aikana Henry ja tämän avovaimo Fay saavat lapsen. Tässä elämänvaiheessa Chinaskin naisseikkailut vähenevät silminnähden, mutta pian suhde loppuu taas äkillisesti ja tunteettomasti, ja seksisuhteiden performatiivi jatkaa taas toistoaan. Henry palaa vanhoihin tapoihinsa, eikä performatiiveista poikkeamisen ajanjakso ole tuonut hänen elämäänsä suurtakaan muutosta.  Kuten Kekki ja Ilmonen (2004, 43) osuvasti toteavat, ”Toisintoistaminen ei kuitenkaan johda pysyvään ”parempaan” subjektin olemiseen, vaan oleminen on sinänsä jatkuvaa subjektiksi tulemista.”

               Joko Chinaskin postireiteille osuu harvinaisen paljon seksuaaliselta käyttäytymiseltään poikkeuksellisia tapauksia, tai sitten Postitoimiston henkilögalleria edustaa yleisesti ottaen ”queerimpaa” otosta teoksen yhteiskunnasta kuin normatiiviseksi oletettavissa oleva, romaanin henkilöiden taustalla vaikuttava hiljainen valtaväestö. Kumpikin voisi pitää Postitoimiston kohdalla paikkansa. Ne harvat, koko yhteiskunnan seksuaalisuuteen suhtautumisesta kielivät vihjeet jotka romaanissa esiintyvät, tuntuvat rakentavan odotettavissa olevan stereotyyppistä, siveyteen kannustavaa ilmapiiriä. Kekin ja Ilmosen (2004, 35) mukaan kaunokirjallisuudesta ei voida tulkita valmista seksuaalisuuden mallia. Oletukset teoksen implisiittisen yleismaailman seksuaalisista ihanteista ovat sikäli melko lailla tyhjän päälle rakenneltuja. Ylitulkinnan puolelle sortumatta onkin vaikea esittää suoria väitteitä siitä, mihin teoksen sisäiseen konkreettiseen vastapariin Chinaskin ja tämän kumppaneiden seksuaalinen identiteetti vertautuu.

                   

             Eräs queer-kirjallisuudentutkimuksen tutkimuskohde on teksteissä esiintyvän seksuaalisuuden monimuotoisuus, sen valtavirrasta poikkeavat muodot ja näiden ilmeneminen teoksessa. Teoksensisäisen seksuaalisen valtavirran määrittely muodostuikin aikaisemmin mainittujen seikkojen vuoksi varsin vaikeaksi. Postitoimiston kerronnan fokalisaatio suodattuu niin yksiselitteisesti Henry Chinaskin maailmankuvan lävitse, että muunlaisia seksuaalisia arvoja tai toimintamalleja on vaikea konkreettisesti löytää. Joitain vihjeitä ympäröivän yhteiskunnan suhtautumisesta seksuaalisiin kokeiluihin on kuitenkin tekstistä löydettävissä.

Käppyrä oli naimisissa oikein kauniin tytön kanssa. Tytöltä oli teini-iässä jäänyt cokispullo kiinni pimpsaan ja hänen oli mentävä lääkäriin saadakseen sen irti ja, niin kuin aina pikkukaupungeissa, täälläkin sana oli kiertänyt, tyttöparkaa välteltiin ja käppyrä oli ainoa ottaja. Ja saanut kaupungin parhaan pyllyn. (Bukowski 1971, 64.)

           Mielenkiintoisen osan Postitoimiston implisiittisestä valtavirrasta poikkeavasta queer-aineksesta muodostavat yksinäiset kotirouvat. Postinkantajan toimen myötä Chinaskilla on erikoislaatuinen tilaisuus kurkistaa ihmisten yksityiselämiin. Chinaski joutuu tai pikemminkin pääsee muutamia kertoja todistamaan ulospäin kunniallisten kotirouvien hurjaa heittäytymistä ventovieraan postinkantajan armoille.

Yhdellä rundilla oli yksi nuori pimu joka sai pikakirjeen joka ilta. Se oli seksivaatteiden ja yöhepenien valmistaja ja käytti niitä itse. Meikkä seisoi ovensuussa illalla yhdentoista korvilla, soitti kelloa ja ojensi pikakirjeen. Mimmi päästi huokauksentapaisen, jotain tähän tapaan ”OOOOOOOOhhhhHHHHHH!” ja seisoi avain liki eikä päästänyt lähtemään ennen kun oli lukenut kirjeen ja sitten se sanoi: ”OOOOooooh, hyvää yötä, kiiTOKsia!” ”Kiitoksia, neiti”, minä sanoin ja ravasin matkaani mulkku paksuna kuin sonnilla. (Bukowski 1971, 15-16.)

Postitoimistosta ja Bukowskin tuotannosta ylipäätään olisi mahdollista löytää hyvinkin paljon queer-kirjallisuudentutkimuksen tarkasteluun sopivaa materiaalia. Pohjimmiltaan Postitoimisto vaikuttaa kuitenkin queer-näkökulmasta katsottuna hieman yksinkertaisella tasolla operoivalta teokselta. Sen sisältämät seksuaalisuuden kuvaukset ja erityisesti päähenkilön piirteet muodostuvat pikemminkin ennalta-arvattavaksi kliseekuvaksi kuin yllättäväksi tai uutuudellaan hätkähdyttäväksi materiaaliksi. Seksuaalisuuden rujo ruumiillisuus, dekadenssi ja synkkä huumori maalaavat viihdyttävän mutta toisaalta varsin nopeasti tutuksi käyvällä kaavalla rakentuvan toimintamallin. Siitä huolimatta, aikansa kuvana Postitoimisto edustanee kuitenkin ansiokkaasti vahvaa soraääntä perinteisempien ihanteiden joukossa. 

Lähteet

Bukowski C. (1971). Postitoimisto. WSOY.

Kekki, L., Ilmonen K. (2004). Pervot pidot. Homo-, lesbo- ja queer-näkökulmia

                      kirjallisuudentutkimukseen. Like.

Hyvä päiväkirja

En ole viime aikoina tehnyt mitään erityisen kiinnostavaa. Tai olen, mutta en ole vatvonut puuhiani tekstimuotoon. Tässä muutamia mainintoja:

- Olin melkein puoli vuotta henkisessä koomassa koska elämä potki päähän. Nyt olen kuitenkin herännyt.

- Olen päivisin töljöttänyt taideteoksia työkseni ja iltaisin kirjoittanut muutaman hemmetin hyvän esseen. 

- Toissapäivänä miltei herkistyin ostamaani munakoisoa tutkiessani, sillä se oli niin täydellinen. Pullea, kiinteä ja kiiltävän tummanvioletti. Onneksi päätin ostaa sen, arvoin nimittäin kaupassa paprikan ja tuon munakoison välillä. 

- Eilen luin loppuun Hemingwayn Kenelle kellot soivat, jota inhosin sitkeästi ainakin parinsadan ensimmäisen sivun ajan. Puolivälissä päätin kuitenkin lukea sen loppuun vaikka väkisin, pian sen jälkeen en malttanut lopettaa lukemista. Lopussa itkin. Joten nousujohteinen kokemus, ja lopulta aika karun kaunis.

- Pesin äsken pyykkiä ja oli ihanaa ripustaa puhtaat lakanat ja pyyhkeet kuivumaan.

- Minulla on uusi (tai aika uusi) dinosauruksen muotoinen kynä.

Täällä taas

En oikein tiedä mitä mieltä olen tästä

Yksi hetki kahdesta sadasta

Yhdeksän tuntia pimeän tulosta

Valo on pehmeä ja sävelet

Mieli on hetken hiljaa

Maailma saa olla hetken vain kaunis

Talohaaveista ja asuntolainasta

Voi että, olin jo melkein unohtanut miten törmäsin Kiinassa tähän hylättyyn taloon. Se pilkotti mutkailevan polun päästä aukeavan vuorenrinteen varjossa, vehreiden puskien hellässä halauksessa. Koko tönö näytti maailman parhaalta salaiselta piilopaikalta. Ei se kovin salainen sitten kuitenkaan ollut, mutta minä näen tästä piilopoukamasta unia edelleen.

Voi hyttyset, mulla on ikävä kuvitteellista tuossa tönössä asumista. Sitä, miten voisin työntää pääni ulos ikkunasta ja katsella miten pihapuskat vuoroin velloisivat auringossa ja tutisisivat sateessa.

Auringonpilkut

Auringonpilkut 

poskellasi, sinussa

säde ja hehku

Räntää yhyy

Mun puhtaanvalkea talviuneni keskeytyi ikävästi ja muuttui pieniksi puroiksi ja likaisenharmaaksi mössöksi. Joo, ärsyttää. Tässä nyt vielä pari kuvaa siitä kivemmasta talvesta.

Hyvä puoli tässä on se, että suoraan ikkunani edessä kasvaa aivan erityisen hienostunut puu. Sen latvukset haarautuvat ihan kuin koiranputket, symmetrisen säteittäisesti ja täydellisessä tasapainossa. Ja nuo tuhannet pienet haarat kannattelevat nyt pikkuruisia kimaltavia vesitippoja. Taustan tummempia mäntyjä vasten näyttää ihan kuin linnunrata olisi tipahtanut pihapuun oksille. Ihastuttaa katsella ikkunasta ulos. Siksipä en juuri muuta olekaan lähipäivinä tehnyt.

Huomenna lähden tapojeni ja budjettini vastaisesti muutaman päivän seikkailulle Romaniaan.

Turkiksista keskustelemisen vaikeudesta

Tarkoituksenani oli alunperin kirjoittaa juuri hotkaisemastani George Orwellin Eläköön tuonenkielo -opuksesta ja sen päähenkilöä kohtaan tuntemistani ristiriitaisista tuntemuksista (raivostuttavuuden, hellyyttävyyden ja kummallisen houkuttelevuuden rajat tuntuvat toisinaan hämärtyvän). Gordon Cormstockin lailla, sitkeä kauna sydämessäni ajauduin kuitenkin tyystin toisenlaisille vesille, nimittäin ihmettelemään ihmisten turkisten käyttöä ja heidän perustelujaan tämän touhun oikeutukseksi. Gordon saa nyt odottaa vuoroaan.

Aihe on raivostuttanut minua talvesta toiseen ja tällä kertaa minua raivostuttaa lisäksi aiheesta käydyn nettikeskustelun onneton taso. Ehkäpä foorumit joilla asiaan törmäsin eivät ole keskustelunsa tason puolesta niitä laadukkaimpia, mutta tällaiset älyttömyydet ovat älyttömyyksiä kontekstistaan huolimatta. Erityisesti muotiblogit tuntuvat tässä asiassa olevan merkittäviä mielipidevaikuttajia ja keskustelufoorumeita - joskaan eivät aina ihan toimivia sellaisia.

"Keskustelu"ilmapiiri on yleisesti ottaen erinomaisen polarisoitunut ja vääristelty. Äärilaidan (ja välillä myös molempien äärilaitojen) edustajat ovat jo valmiiksi puolustuskannalla. Aiheen tullessa puheeksi vedotaan ensimmäisenä omaan oikeuteen, omaan moraaliin ja siihen, miten jokaisen subjektiivisen moraalikäsityksen pitäisi riittää kaikille. Niin kauan kuin turkisten käyttö ei ole laissa kielletty, ei sitä näemmä saisi kritisoida. Eikä aiheesta sovi edes keskustella muutoin kuin ennalta määritellyin ehdoin, joiden mukaisesti kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa toisen moraalikäsitystä. Hyvänen aika ihmiset, eihän se, ettei jokin asia ole lailla kielletty, tarkoita sitä etteikö jokin tapa toimia voisi olla huonompi kuin toinen!

Miten näitä tapoja sitten muutetaan, jollei niistä keskustelemalla? Joskus meidän kaikkien kannattaa mennä itseensä ja kuunnella vaihtoehtoisia näkemyksiä eikä kirota jokaista mielipiteensä esittäjää "moralisoijaksi". Harmittavaa minusta on myös turkiskriittisten tai vaikkapa vegaanien piirissä liikkuva itsesyyttelyn trendi. Usein esimerkiksi turkistarhauksen vastustajalla on selkeä ja harkittu mielipide jonka pohjalta tämä toivoo kyllä vaikkapa turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa, muttei vahingossakaan uskalla mainita sitä ääneen - ettei vain häiritsisi muita ihmisiä näillä "moralisoinneillaan". Kaikilla kun on oikeus elää miten tahtoo. En minäkään kannata syyttelyä, henkilökohtaista kiusaamista tai yleistä järjetöntä meuhkaamista, mutta järkevästä, hyvin argumentoidusta keskustelusta luopuminen tai harkittujen mielipiteidensä vähättely ja piilottelu "moralisoija"-leiman pelossa on todellista anti-edistystä tässäkin asiassa.

Olen kuitenkin törmännyt ilmiöön, jossa turkiksia promoavat muotibloggaajat sensuroivat kritiikin koska "heillä on oikeus päättää siitä, mistä heidän blogeissaan keskustellaan", ja jättävät vain kanssaan samaa mieltä olevat kommentit näkyviin. Jostain kumman syystä he silti ottavat aiheen oma-aloitteisesti esiin. Yleisöllä ei siis ole oikeutta heittää palloa takaisin ja ottaa negatiivista kantaa asiaan, jolloin "keskustelun" lopputulos on päätetty ja mahdollisia mielipiteitä on vain yksi. Tällaisia blogeja eivät suinkaan ole kaikki, vaan muutamassa paikassa satuin törmäämään hyvinkin mielenkiintoisiin ja perusteltuihin keskusteluihin.

Turkisrähinöinnissä on hyökkäyksen havaittu olevan paras puolustus. Turkisten käyttäjät ovat yhtäkkiä suunnattoman huolestuneita tekoturkiksen tai keinokuitujen tuottamisen ekologisista vaikutuksista. Yhtäkkiä turkis on ainoa oikea vaihtoehto, jota ilman ei kerta kaikkiaan voi tulla toimeen. Surkeista keinokuituvaatteista ei Suomen talven aikana ole mitään iloa. Selvä on, voinen siis hyvillä mielin olettaa, että kyseisen argumentin käyttäjät eivät omista ainoatakaan surkeaa keinokuituvaatetta, vaan kulkevat talvet läpeensä tässä samassa korvaamattomassa turkisvaatteessaan. Myös muotibloggaajat. 

Koostin muutamia väitteitä nettikeskustelujen pohjalta, osaa muokkasin ja kehitin täydentäviä väitteitä itse. Konkreettisia kysymyksiä, yksityiskohtaisempia vastauksia, tutkimustuloksia ja faktatietoa löytyy esimerkiksi Animalian sivuilta tai kirjoituksen lopussa olevista linkeistä.

"Turkis on kestävä ja pitkäikäinen materiaali. Vuosikymmeniä kestävä turkis on ekologisempi valinta kuin jatkuvasti uusien tekokuituisten talvitakkien ostelu."

- Tähän argumenttiin törmätessäni mietin joka ikinen kerta sitä, onnistuvatko ihmiset oikeasti ostamaan vuodesta toiseen hetkessä pilalle meneviä tekokuitutalvitakkeja? Minun päätoiminen talvitakkini (joka tosin sisältää villaa) on ollut minulla noin kolmetoistavuotiaasta lähtien, eli nyt kymmenisen vuotta. Olisi ehkä syytä tiedostaa tarkemmin onko talvitakkien vuosittaisessa ostelussa kyse tarpeesta vai halusta. Myös tekokuituvaate voi olla turkiksen lailla kestävä ja pitkäikäinen.

"Tekoturkiksen tuottaminen on ympäristölle kuormittavampaa kuin aidon."

- Yllättävän moni tuntuu kuvittelevan, että aidot turkikset vain ilmaantuvat jostain ilman että niitä tarvitsee tuottaa. Turkis ei ole "100% luonnontuote suoraan metsästä", vaan sitä joudutaan käsittelemään monenlaisin myrkkyjä ja raskasmetalleja ympäristöön päästävin ainein. Turkiseläinten ylläpito kuluttaa ympäristöä. Edes roadkill-turkikset eivät ole valmiita tuotteita, vaan niitäkin täytyy käsitellä - ja se vaatii resursseja. Toisin sanoen myös kaikenlaiset aidot turkikset ja erityisesti turkistarhaus kuluttavat ympäristön resursseja, usein koko tuotantokaari huomioon otettuna tekoturkista enemmän. Toisaalta myöskään öljystä tehty tekoturkis ei ole ympäristön kannalta hyvä ratkaisu. Usein se on kuitenkin selvästi parempi kuin uuden aidon turkiksen tuottaminen. Faktatietoa tekoturkiksen vs. aidon tuottamisen energian- ja öljynkulutuksesta löytää mm. kirjoituksen lopussa olevista linkeistä.

"Suomalainen turkis on eettisempää kuin esimerkiksi kiinalainen."

- Tämä voi pitää osittain paikkansa. Suomen lainsäädäntö on tiukempaa ja sitä pystytään valvomaan tehokkaammin. Kärjistäen voidaan silti sanoa olevan kyse vivahde-eroista, sillä vankeudessa kasvaneen turkiseläimen elinolosuhteet ovat myös Suomessa huonot. Suurempi kysymys taustalla on se, onko eläinten systemaattinen hyödyntäminen/hyväksikäyttö ja käyttö tuotteiksi ylipäätään hyväksyttävää.

"Road kill -turkikset ja eettisesti tuotetut turkikset ovat hyvä valinta."
- Road kill -turkikset ovat minunkin mielestäni toistaiseksi järkevin ja eettisin tapa tuottaa turkiksia. Mitään valmiita luonnontuotteitahan nekään eivät silti ole, vaan parkitsemiseen ja käsittelyyn käytetään haitallisia kemikaaleja - tosin myrkkyjä käytetään ja niitä syntyy vaateteollisuudessa muutenkin. "Eettisesti tuotetut turkikset" tarkoittanevat usein eläinkantojen harvennuksessa kaadettavien ja metsästettävien eläinten turkkeja. Tässä tapauksessa varsinkin pienet eläimet ovat heikoilla, sillä niitä metsästetään raudoilla joihin loukkuun jäätyään eläin saattaa joutua kitumaan pitkäänkin. Näitä toimintatapoja ja niiden "eettisyyttä" ei voida valvoa ja varmistaa alusta loppuun. Lisäksi siitä, voidaanko eläimiä ylipäätään tappaa eettisesti tuotteiksi, voidaan olla montaa mieltä. Kaiken lisäksi nämäkin turkikset luovat mielikuvaa turkisten käytön hyväksyttävyydestä. Turkisten käyttö lisää turkisten käyttöä, ja kysyntä lisää niiden tuottoa, myös kyseenalaisilla tavoilla.

"Minä en ole vastuussa muiden valinnoista tai siitä, inspiroituuko joku turkiksestani ja ostaa sen vuoksi oman turkiksen."
- Olen sitä mieltä - ja haluaisin että yleinen mielipide olisi tämä - että vuoden 2016 Suomessa turkikseen pukeutuminen on kannanotto. Uskallan väittää, että nykypäivän turkiksen käyttäjä on käynyt edes jonkun verraan päässään läpi turkiksen eettisyyteen liittyviä kysymyksiä. Valitessaan pukeutua turkikseen hän tekee mielipiteensä näkyväksi. Ja kyllä, tämä vaikuttaa omalta osaltaan yleiseen ilmapiiriin. Muoti, pukeutuminen ja koristautuminen ovat useille itseilmaisun keino. Nähdäkseni ei olekaan sattumaa valitseeko ylleen turkiksen vai jotain muuta. Muotiin kuuluu myös katumuodin seuraaminen ja vaikutteiden imeminen kaduilla liikkuvien ihmisten vaatetuksesta, joten miksi sama logiikka ei pätisi myös turkiksiin? Kukaan ei voi tässä asiassa kädestä pitäen määrätä toista, mutta turkismyönteistä ilmapiiriä rakennetaan juuri näin.

"Turkistarhaus luo työpaikkoja."

- Klassikolle klassikkovastaus: suretko orjakauppiaiden työpaikkoja? Koskettaako noitavainojen inkvisiittoreiden työttömäksi jäänti? Eettiset epäkohdat näyttäytyvät oikeassa valossaan usein vasta sopivan ajallisen etäisyyden päästä. Uusia työpaikkoja syntyy kyllä.

"Turkistarhauksen arvostelu on tekopyhää, kun yhteiskunta kuluttaa päivittäin tehotuotettua lihaa, maitotuotteita ja munia. (+ maailmassa on muitakin ongelmia, kuten lapsityövoima ja ihmiskauppa ja ilmastonmuutos ja huumekartellit ja ydinaseet ja Afrikan nälkäiset lapset jne. jne. jne.)" 

- Hienoa, tiedostat siis että ongelmia piilee useammassa paikassa samaan aikaan, eikä yhden selvittelyn tarvitse olla toisen selvittelyltä pois.

"Mikä hinku turkisvastustajilla on toitottaa omaa paremmuuttaan netissä tuntemattomille ihmisille?"

 -  Eihän tässä asiassa ole pohjimmiltaan kyse ihmisten kisailemisella paremmuudesta, vaikka tähän väitteeseen - ja valitettavasti myös tähän sävyyn käytyyn keskusteluun - törmääkin käsittämättömän usein. Kyse on eläinten, ihmisten ja luonnon hyvinvoinnista. Ikävää, jos itse asia on jäänyt huonolaatuisen keskustelun jalkoihin.

"Käytetty turkis on hyväksyttävämpi kuin uusi."

- Ongelma ei piile ainoastaan siinä, milloin ja kuinka monta henkeä juuri kyseinen turkis on vaatinut. Myös käytetyillä turkiksilla ylläpidetään turkisten yleistä näkyvyyttä ja luodaan samalla mielikuvaa niiden hyväksyttävyydestä. Jotkut liittävät saman ongelman myös tekoturkikseen. Lisäksi, jos minä ostaisin käytetyn turkiksen, olisi se mahdollisesti pois joltakulta toiselta ja ajaisi tämän ostamaan uuden.

"Pitäisikö minun nyt heittää turkikseni pois? Silloin eläimet ainakin olisivat kuolleet turhaan."

- Ei missään nimessä. Käytä turkiksesi loppuun, mutta älä hanki enää uusia.

"Seuraavaksi ituhipit ovat kieltämässä turkikset inuiteilta ja nenetseiltä."

- Eivät ole. Alkuperäiskansat ja muut eläimistään riippuvaiset ihmisryhmät joille turkikset ja karjanhoito ovat paitsi elinehto ja eläinten hyvä hoito ja kunnioitus myös elämäntapa, ovat nähdäkseni hieman eri asia kuin länsimaalaisesta yltäkylläisyydestä lähtöisin olevat, vaihtoehtojen valtameressä uiskentelevat ylellisyystuotteiden perässä juoksijat.

"Minulla on oikeus tehdä omat moraaliset valintani ja siksi oikeus hankkia ja käyttää turkiksia." 

 -  Kyllä, jokaisella on oikeus tehdä omat moraaliset valintansa lainsäädännön rajoissa. Siitä huolimatta toiset moraaliset ratkaisut voivat olla parempia kuin toiset. Valitettavasti lainsäädäntöä näemmä tarvittaisiin paikkaamaan myös empatianpuutetta, välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä, joiden rehottaessa turkis- ja muiden tuotantoeläinten kärsimys ei pääse koskettamaan kuluttajaa tarpeeksi kouriintuntuvasti. Sinulla on oikeus olla empatiakyvyiltäsi valikoiva ja välinpitämätön, mutta minulla on oikeus keskustella ongelmakohdista, tehdä niitä näkyviksi, muokata asenteita ja lopulta vaikka pyrkiä muuttamaan lainsäädäntöä siten, että on vihdoin olemassa tarpeeksi korkea auktoriteetti kieltämässä asiat kädestä pitäen, kun oma moraalisi ja harkintakykysi eivät siihen riitä. Onneksi hyvin monissa maissa tämä on jo tapahtunut.

Linkkejä aiheeseen liittyen

http://www.animalia.fi/animalia-toimii/toimintakohteet/turkisel%C3%A4imet

http://www.tarhauskielto.fi/tietoa-tutkimuksesta/usein-kysyttyjae-kysymyksiae

http://www.vihreatvaatteet.com/turkis-vai-tekoturkis/