lauantai 27. joulukuuta 2014

Ilmoitusluontoinen asia

Mä lähden kuukauden päästä puoleksi vuodeksi Kiinaan ja se on kauhean kivaa ja jännää.

Senpä vuoksi viimeaikainen ja tämänhetkinen elo on ollut melkoisen puolivillaista nyhvellystä, sekavaakin sekavampaa ja harvinaisen tyhjäpäistä hapuilua suunnitelmien, haaveiden, ja niistä kuristusotetta tavoittelevien käytännön asioiden seassa. Loppusyksyn armoton luku-urakka päättyi ja joululoma alkoi pari viikkoa sitten, minkä jälkeen olen ollut ihan pihalla hurjasti lisääntyneen vapaa-aikani ja epämääräistä ahdistusta aiheuttavien velvollisuuksieni kanssa. Olen täten virallisesti kadottanut viimeisetkin vuorokausirytmini rippeet, sekä tietysti kunnostautunut priorisointiongelmassani. Gogoilla leikkiminen neljältä aamuyöllä on ollut nyt tärkeämpää kuin vaikkapa tavaroiden kasaaminen ja kämpästä häipyminen määräajassa. Ratkaisin ongelman teippaamalla eilen gogolaatikkoni visusti kiinni ja heittämällä puolet tavaroistani roskiin. Eiköhän tämä tästä.

Tammikuu tulee sekin olemaan nyhvellyksentäyteinen, mutta moiset fiilikset hyväksyttäköön tänä jännityksentäyteisenä ajanjaksona. Minun kohdallani koomailu onneksi edellyttää ajatusten ajattelua, inspiraationtäyteisiä yövalvomisia ja itselleen hihittelemistä. Vielä kuukausi tätä, sitten jotain ihan muuta.

Onneks sentään oon löytäny kivan homeisen aidan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti